MITEN BALSAPUU OPPI UIMAAN

Maailmasta ei loistavia kalajuttuja puutu, ja meidän tarinamme on niistä kenties parhain. Olet saattanutkin jo kuulla siitä – se alkaa siitä, kun nälkäinen kalamies pohti keinoa napata isompia kaloja. Tuo kalamies oli Lauri Rapala, ja hänen oivalluksensa päätyi mullistamaan koko lajin.

Vajasta Työpajaksi

Suunniteltuaan Original Floaterin, Lauri huomasi, että hänellä on jotain erityistä käsissään. Työpajaksi muuttuneessa vajassaan Lauri alkoi tehdä uistimia päivätyökseen yhdessä perheensä kanssa. Sana uistimesta kiiri kalastajien keskuudessa ja pian Laurin uistimet nappasivat kalojen lisäksi myös palkintoja. Vuonna 1950, Ruotsissa ja Norjassa alettiin sitoa siimaan Rapalan vaappuja – kansainvälinen liiketoiminta oli saanut alkunsa.

Ei hyvä viehe salassa pysy

Sana suomalaisista ihmevieheistä levisi kulovalkean tavoin, pian myös Yhdysvaltoihin. 1950-luvulla muutamat Rapalan uistimista päätyivät Helsingissä sijaitsevan Yhdysvaltain lähetystön kautta muuan Ron Weberin käsiin. Ronista ja hänen liikekumppanistaan Ray Ostromista tuli Normarkin, ensimmäisen Yhdysvaltain jakelijamme perustajat.

Yhdysvaltojen hittivaappu

Vuonna 1982 julkaisimme yhden suosituimmista uistimistamme: Shad Rapin. Vaappu räjäytti potin Amerikassa, ja se myytiinkiin loppuun miltei välittömästi. Tämä johti jälleenmyyjät vuokraamaan Shad Rapeja tuntihinnalla innokkaille kalastajille. Tietäen, että kysyntä oli valtavaa, Normark julkaisi mainoksen kertoen kalastajille ”Beg One, Borrow One or Steal One”. Ja taas kerran Rapala oli Jenkkilän puhutuin viehevalmistaja. Sittemmin Shad Rapilla on rikottu lukuisia ennätyksiä ja nostettu kalaa jokaisella mantereella (Etelämannerta lukuun ottamatta).

OSTA RAPALAN VAAPPUJA

Enemmän kuin pelkkiä uistimia

Hyvät uistimet auttavat nappaamaan kaloja – ja hyvät työkalut huolehtivat lopusta. Vuonna 2000 lanseerasimme työkalumallistomme. Tänä päivänä, sarjaan kuuluu tuotteita aina suosituista Karbon haaveista huipputekniseen RCD-sarjaan.

OSTA RAPALAN TYÖKALUJA

Rapala VMC syntyy

Maineikas ranskalainen koukkuvalmistaja VMC Pêche lähestyi Rapalaa vuonna 2000 ehdottaen, että maailman parhaat uistimet pitäisi aina valmistaa maailman parhaiden koukkujen kanssa. Kaksi jättiläistä päätti yhdistää voimansa ja tuloksena syntyi Rapala VMC – yritys joka olemme tänä päivänä. Voittamattoman tietotaidon lisäksi VMC toi mukanaan yli 200 vuoden kokemuksen tuotteiden valmistuksesta.

TUTUSTU VMC:N HISTORIAAN

Lisää brändejä vieherasiaan

Kun olimme lyöneet hynttyyt yhteen VMC:n kanssa, oli aika siirtää katse kasvuun ja brändiperheen monipuolistamiseen. Näimme ympärillämme paljon hienoja brändejä, jotka sopisivat osaksi Rapala VMC -perhettä. Sufix, StrikeMaster, Mora Ice, Williamson, Dynamite, Peltonen, Marttiini – ja monia muita. Vuosien aikana olemme yhdessä kasvaneet kalastustaloksi, joka palvelee kalastajia ympäri maailman.

13 Fishing saapuu Eurooppaan

Vuonna 2019 oli aika uudelle tulokkaalle: 13 Fishingille. Yhdysvaltalainen, hieman kapinallisena tunnettu brändi, on ravistellut alaa vuodesta 2012. Sitä ennen 13 Fishing oli kahminut kunniaa palkituilla hyrräkeloillaan, vavoillaan, pilkeillään ja vieheillään. Nyt nämä herkut ovat eurooppalaistenkin kalastajien saatavilla.

Vieraile 13fishing.com -sivulla

Okuma viimeistelee täyskäden

Vuodesta 2021, meillä on ollut todellinen jättiläinen rosterissamme. Okuma, yksi alan suurimmista vapa- ja kelavalmistajista liittyi Rapala VMC:hen vuonna 2021. Yhteistyö Okuman kanssa oli yksi virstanpylväistämme matkalla kohti urheilukalastuksen huippuverkostoksi tulemista.