Päivi

Rapala VMC:n leivissä on kutakuinkin 2000 taituria. Osa on meille uusia tuttavuuksia – ja osa taas luonut koko uransa täällä. Marttiinin ja Rapala VMC:n Pohjois-Euroopan toimitusjohtaja Päivi lukeutuu ehdottomasti jälkimmäiseen porukkaan.

Human Resources | 1 minuutin lukuaika

Miten löysit tiesi Rapala VMC:lle?

Aloitin Marttiinin vientimyynnissä vuonna 1992, ja siitä se sitten lähtikin! Vuonna 1995 olinkin jo Marttiinin markkinointipäälikkö, ja kymmenen vuotta myöhemmin Marttiini löi hynttyyt yhteen Rapala VMC:n kanssa. Työnkuvani on vuosien varrella kehittynyt, mutta aina osaamiseni ja mielenkiinnon kohteideni mukaan.

Mitä kaikkea on kuluneisiin vuosiin mahtunut?

Kaikenlaista on tullut nähtyä ja koettua, aina 90-luvun ankarasta lamasta työkomennuksiin Virossa ja Jenkeissä. Vuonna 2021 Rapala VMC:n Pohjois-Euroopan toimitusjohtajan pesti kolkutteli, ja oli aika palata Helsinkiin. Mutta uranluonti jatkui: keväällä 2022 minusta tuli myös HR-osaston päällikkö, ja aloin työskennellä myös Marttiini- ja Peltonen-brändien toimitusjohtajana. Eli paljon on ehtinyt tapahtua – mutta kiinnostavat työtehtävät, innostavat tuotteet ja positiivinen työyhteisö ovat säilyneet vuodesta toiseen.

Mikä on innostavinta, mitä urasi aikana on tapahtunut?

Viime vuosina Rapala VMC on ottanut melkoisen loikan – olemme kasvaneet tuotanto-keskeisestä firmasta asiakaskeskeiseksi bränditaloksi täynnä innokkaita tekijöitä. Jos minulta kysytään, tuo on ehdottomasti upeimpia käänteitä, joita olen omana aikanani nähnyt!